Moderni työelämä (ja elämä ylipäätään) on täynnä varautumista, riskianalyysejä ja “mitä jos kaikki menee pieleen” -ajattelua. Viime vuosina tapahtuneet laajat kriisit ovat ajaneet meidät ihmiskuntana tilaan, jossa tuntuu toisinaan että koko elämä on jäissä kunnes tilanne helpottaa. Pelko määrittää kaikkea tekemistä ja johtaa usein tekemättä jättämiseen. Terve varautuminen ja erilaisten skenaarioiden läpikäynti on järkevää riskienhallintaa, mutta tässäkin voidaan mennä liian pitkälle. Liiallinen uhkakuviin keskittyminen vähentää tulevaisuuden uskoa, laskee toiveikkuutta ja vähentää luottamusta omiin mahdollisuuksiin. Jatkuva varautuminen on hyödyllistä vain tiettyyn pisteeseen asti, jonka jälkeen se muuttuu:
- Innovaatioita ja oppimista estäväksi mielentilaksi
- Varovaisuudeksi (päätöksissä, vuorovaikutuksessa, visioinnissa)
- Ylivarautumiseksi (resursseja menee hukkaan)
- Negatiivissävytteiseksi vuorovaikutuskulttuuriksi (kaiken lähtökohta on se, mikä voi mennä pieleen)
- Henkiseksi kuormitukseksi ja pahoinvoinniksi
Organisaatioilla on suuri vaikutus ihmisten elämään, sillä työssä käyvien valveilla olon ajasta valtaosa kuluu työssä. Ei ole siis täysin yhdentekevää millaista ilmapiiriä ja narratiivia haluamme ihmistemme keskuudessa luoda. Karkeasti sanottuna organisaatiot, jotka ajavat kehitystä pelosta, tekevät pieniä ja varovaisia ratkaisuja, jotka voivat kaatua panostuksen riittämättömyyteen. Organisaatiot, joita ohjaa uteliaisuus ja toiveikkuus, altistavat itseään suuremmille riskille, mutta myös voittavat edellisiä todennäköisemmin pitkäkestoiset, ”perille menneet”, parannukset.
Miten lisätä toiveikkuutta?
Toiveikkuus ei tässä tapauksessa tarkoita sinisilmäisyyttä, riskien huomiotta jättämistä tai toksista positiivisuutta, jolla korvataan todellisuus. Se tarkoittaa mahdollisuuksien näkemistä riskien rinnalla sekä kokemusta toimijuudesta, eli uskoa siitä, että omalla toiminnalla on vaikutus tulevaan. On nimittäin totta, että se mihin keskitämme ajatteluamme ja puhettamme, lisääntyy. Jos siis keskitymme jatkuvaan riskiarviointiin ja uhkakuviin, ne valtaavat ilmatilan. Jos puolestaan keskitymme toiveikkuuden ja toimijuuden lisäämiseen, saamme tilalle myönteisiä vaikutuksia. Tässä esimerkkinä muutama:
- Enemmän ideoita, jotka myös sanotaan ääneen
- Enemmän rohkeutta kokeilla, jotta voidaan oppia
- Enemmän energiaa kehittää, joka lisää mahdollisuuksien määrää
- Enemmän yhteistyötä, joka lisää onnistumisen todennäköisyyttä
- Enemmän hyvinvointia, joka lisää kaikkia edellisiä
Työkaluja toiveikkuuden lisäämiseen
Meille ihmisille on luontaista keskittyä uhkakuviin ja tämä näkyy usein myös tavassamme lähestyä asioita. Toiveikkuuden lisääminen edellyttää tietoista ajatusmallin muuttamista.
Kysymysten kääntäminen:
“Mitä pahaa voi tapahtua?” → “Mitä hyvää voisi tapahtua?”
“Miksi tämä ei toimi?” → “Mikä tässä voisi toimia?”
“Mitä jos epäonnistumme?” → “Mitä jos onnistumme?”
Positiivisen puheen lisääminen:
- Sanoittakaa onnistumiset: ”Mikä meni tällä viikolla erityisen hyvin?”
- Lähestykää tulevaisuutta odottavasti: ”Mikä on innostavinta tässä viikossa?”
- Huomatkaa kehittyminen, ei vain lopputulosta: ”Missä huomaamme kehittyneemme?”
- Antakaa tunnustusta: lisätkää positiivinen palaute ja kiitokset osaksi arkea
Rajoita uhkakuvien maalaamista:
Keskity viestinnän tapaan rajoittamalla uhkakuvia ja käyttämällä toiveikkuutta lisäävää muotoilua:
“Tässä on haasteita, mutta ne ovat ratkaistavissa, ja meillä on keinot niiden ratkaisemiseen.”
“Meillä on tarvittava osaaminen tässä onnistumiseksi.”
“Pienillä askeleilla pääsemme jo pitkälle.”
Kehittämistä ohjaava ajattelutapa ei synny sattumalta, vaan se rakentuu niistä tulkinnoista ja valinnoista, joita teemme arjessa. Uhkakuvat voivat olla hyödyllisiä silloin, kun ne auttavat tunnistamaan todellisia riskejä, mutta niiden liiallinen painottaminen kaventaa näkökulmaa ja vähentää kykyä tarttua mahdollisuuksiin. Toiveikas ja mahdollisuuksiin suuntautuva ajattelu puolestaan vahvistaa organisaation kehittämiskyvykkyyttä: se lisää rohkeutta kokeilla, vahvistaa yhteistyötä ja tukee pitkäjänteistä oppimista. Siksi kysymys ei ole optimismin ja realismin vastakkainasettelusta, vaan tasapainosta, joka mahdollistaa sekä riskien hallinnan että uuden rakentamisen.
Kun tarvitset kehittämisessä kulttuurin kehittämiseen erikoistuneita ammattilaisia, muista Mind Me:n valmentajat – autamme mielellämme teitä kasvumatkallanne!
Kuva: Unsplash
