Ajankohtaan sopiva, vuosittain toistuva teema: voiko yrittäjä lomailla? Samaan ihmettelyyn törmää niin yrittäjien itsensä kuin muidenkin toimesta, ja kysymyksiä – olettamuksiakin – tuntuu olevan vino pino. Tiukassa on käsitys siitä, että loma ja yrittäjyys on mahdoton yhdistelmä, ja jos sellainen ihmeellisyys kuin loma onnistuisikin, tarkoittaa se yrittäjällä päivittäistä sähköpostien selailua ja uuden suunnittelua. Jälkimmäinen kuulostaa ihan tavalliselta arjelta, ei niinkään lomalta. Nyt siis hieman meidän ajatuksia aiheesta, jota itsekin olemme pohtineet tässä tuoreina yrittäjinä, joita kohtasi ensimmäinen kesä ilman myytyä projektia.
Me Mind Me:ssa myydään omaa osaamistamme, ja suurin arvo, jota pystytään tuottamaan, syntyy meidän kyvystä ajatella ja auttaa ajattelemaan. Tämä on aivoja kuluttavaa hommaa, eikä taso ole todellakaan muuttumaton. Eikä se taso pysy hyvänä, jos välillä ei ole mahdollisuutta nollata kokonaan. Uudet ajatukset syntyy, kun niille on tilaa ja aikaa, mutta harvoin pakottamalla. Me ei voida myydä meidän asiakkaille väsynyttä aivokapasiteettia ja puolittaista läsnäoloa, ja juuri siitä syystä, lomaa tarvitaan me yrittäjätkin. Totta on myös se, että ensimmäinen vuosi on ollut todella raskas, sillä kaikki pitää aloittaa nollasta. Se tarkoittaa jatkuvaa uuden synnyttämistä, tuotteistamista, myyntiä, hurjasti epäonnistumisia ja hidasta etenemistä. Henkisesti rankka alkuvaihe vaatii veronsa myös jaksamisen suhteen. Aina enemmän ei siis ole ratkaisu.
Yrittäjät kun ei ole sen ihmeellisempää, kyvykkäämpää tai jaksamiseltaan ylivertaisempaa kansaa kuin muutkaan. Yrittäjyyden mukana ei tule maagisia voimia, jotka kantaa kaikkien hetkien yli tai kilpeä, joka suojaa ruhjeilta. Yrittäjyys voi olla intohimo ja niin paljon kun voikin aidosti nauttia siitä mitä tekee, niin edes se ei poissulje tarvetta sille, että hommasta saa toisinaan irrottautua. Ja tämä irrottautuminen ei ainakaan meille tarkoita sitä, että päivittäin tarkistetaan sähköpostit ja vaaditaan kaksi päivää lepoa saaneilta aivoilta uuden synnyttämistä ja innovaatioita. Se tarkoittaa sitä, että mahdollisuuksien mukaan otetaan loma lomana, ja kun jälleen palataan töihin, voidaan olettaa olevamme pirteämpiä. Ja nämä mahdollisuudet luodaan itse hoitamalla ne asiat kuntoon mitä voidaan, hyödyntämällä sitä että meitä on kaksi ja pyrkimällä olemaan stressaamatta asioista, jotka eivät juuri nyt ole meidän käsissä.
Yrittäjiä ja tilanteita on erilaisia, ja tiedostetaan se, että meillä on erilaisia mahdollisuuksia verrattuna vaikkapa yksinyrittäjiin. Siellä voi olla tilanne, jossa aidon loman pitäminen on haasteellista, koska totuus on, että siksi aikaa kaikki pysähtyy. Realismia lienee silti myös se, että moni asia pysähtyy väistämättä kuumimman lomakauden ajaksi, ja toisinaan senkin faktan hyväksyttyä lomailukin voi helpottua. Kannustetaan kuitenkin yrittäjiä aidosti pohtimaan mahdollisuuksiaan irtiotolle työstä, ja pohtimaan työn tekemättä jättämisen riskien lisäksi myös riskejä oman jaksamisen suhteen. Usein yliarvioimme omat rajamme ja kykymme, vaikka olisimme kuinka ymmärtäväisiä tässä asiassa muiden kohdalla. On luonnollista väsyä, kaivata vaihtelua, haluta taukoa ja toivoa päiviin hetkellisesti täysin muuta sisältöä. Ne ajatukset eivät vie mitään pois liiketoiminnaltasi, mutta päinvastoin voivat tuoda paljon hyvää mukanaan. Erityisesti toivomme, että yrittäjät eivät jättäisi lomiaan pitämättä, koska se on jonkinlainen yhteiskunnan myytti yrittäjyyden kuvauksessa. Emme varmasti halua tällaista esimerkkiä nuorille, jotka pohtivat mahdollisuuksiaan työelämässä.
Yrittäjyyden ympärillä pyörii paljon vanhanaikaisia näkemyksiä, joihin lukeutuu ympäripyöreät päivät, menetetyt yöunet ja juurikin tämä lomattomuus. Meidän suuri intohimomme on saada muutettua näitä käsityksiä 2020-luvulle, jossa yrittäjyys voi esiintyä hyvinkin monessa muodossa. Tästä syystä haluamme osaltamme viestiä, että myös yrittäjille kuuluu loma. Sitä ei ehkä ole lakisääteisesti määritelty, vaan se on yrittäjän omalla vastuulla järjestää mahdollisuus oman jaksamisensa tukemiselle. Tätä vastuuta ei kannata pakoilla. Ja se on todella ok, jos lomaasi ei kuulu sähköpostien tarkistamista, mutta on myös ok, jos valitset niin tehdä. Ei ole kuitenkaan olemassa ”yrittäjän lomaa” ja ”työntekijän lomaa”, on vain lomaa. Ja sitten on pitämätöntä lomaa, jonka vaikutukset varmasti näkyvät ennemmin tai myöhemmin. Valitse siis viisaasti, hyvä yrittäjäkollega. Olet sen ansainnut.