You are currently viewing Asiakastarina: Mind Me x Holvi

Asiakastarina: Mind Me x Holvi

Mind Me teki valmennusyhteistyötä taloudenhallinnan palveluita tuottavan Holvin kanssa. Valmennus kohdistettiin Holvin tiiminvetäjille, joista koostettiin kaksi valmennusryhmää. Holvilla on panostettu vahvasti esihenkilötyön kehittämiseen ja toteuttamamme valmennusprojekti oli osa tätä isompaa kehitystyötä. Voimakkaan kasvun myötä myös esihenkilörooleissa on paljon uusia henkilöitä.

Taitava tiimin johtaja -valmennuskokonaisuudessa keskityttiin muun muassa psykologisen turvallisuuden vahvistamiseen, dialogi- ja palautetaitojen kehittämiseen sekä jo olemassa olevien rakenteiden, kuten kehitys- ja 1-to-1-keskusteluiden kehittämiseen opitun perusteella. Asioita lähestyttiin johtamisroolin kautta, sillä vaikkakaan tiiminvetäjät eivät yksin voi edistää edellä mainittuja asioita, on heillä suuri vastuu toimia esimerkkinä ja ajurina teemojen vahvistamisessa.

Valmennus sisälsi kolme työpajaa sekä näiden välillä tapahtuvia, suunnittelemiamme ”kotitehtäviä”, joiden avulla tiiminvetäjät pystyvät viemään oppimaansa käytäntöön omassa tiimissään. Näin Holvin Head of People, Anna Granvik kuvailee yhteistyötä:

Mihin tarpeeseen tilasitte palvelua? 

Osaksi johtamisen valmennusohjelmaa.

Miten valmennus itsessään meni? 

Valmennus meni hyvin ja sovitun mukaisesti. Osallistujajoukko oli laaja: osalla oli runsaasti esihenkilökokemusta kun taas osalla kokemusta oli vähäisesti. Valmennukset (3 kpl) oli selkeästi rakennettu ja ajoitettu.

Millaisia tuloksia valmennuksesta saatiin/on saatavissa? 

Saimme konkreettisia työkaluja arjen johtamiseen. Bonuksena pienryhmäkeskusteluiden ansiosta kasvatimme ymmärrystä toistemme arjesta, toimintatavoista jne. mitkä positiivisesti lähensi osallistujia toisiinsa.

Miten kuvailisit viestinnän sujuvuutta projektin aikana?

Erittäin hyväksi ja tehokkaaksi. Marianne teki aikataulun selväksi ja piti huolen, että asioita toimitettiin sovitussa ajassa.

Kiitos Annalle ja koko Holvin porukalle yhteistyöstä! Teidän kanssanne oli miellyttävä työskennellä – oli sellainen fiilis, että toivoitte aidosti yhteistä onnistumista ja teitte todellakin osanne sen toteutumiseksi. Toivottavasti tiemme kohtaavat vielä tulevaisuudessakin.