You are currently viewing Asiakastarina: Mind Me x DC Works

Asiakastarina: Mind Me x DC Works

Mind Me aloitti keväällä yhteistyön datakeskusten asennusta tekevän DC Worksin työnjohtoporukan kanssa. Yhteistyön tavoitteena on DC Worksin johtamisen kehittäminen, toimintatapojen yhtenäistäminen ja esihenkilöiden tukeminen työssään.

Kuten useissa tapauksissa, myös DC Worksilla tarve edellä mainittuihin ilmeni voimakkaan kasvun myötä. Tämä on usein hetki, jolloin havahdutaan siihen, että tarvetta yhtenäistämiselle ja määrittelylle on, sillä väkimäärän lisääntyessä lisääntyvät myös variaatiot toimintatavoista. Asiat, jotka ovat aiemmin hoituneet ”automaattisesti” vaativatkin yhteistä sanoittamista ja parhaista tavoista sopimista.

Kehittäminen aloitettiin työnjohtajille tehdyillä Belbin-tiimiroolitesteillä sekä tulosten läpikäynnillä työpajassa valmentajan johdolla. Työnjohtajat saivat testituloksista paitsi dataa itsetuntemuksen tueksi, myös kattavan kuvan siitä millaisia vahvuuksia esihenkilötiimissä on. Tulosten avulla oli helppo avata keskustelu siitä, missä asioissa tiimi on erityisen vahvoilla ja toisaalta siitä, mihin kohtiin kannattaa keskittää erityistä huomiota. Näiden pohjalta tarkennettiin myös valmennuksen kehittämisen kärkiä, ja keskittyminen suunnataan erityisesti vuorovaikutustaitojen ja -tapojen tarkasteluun. Yksi testien suurimmista hyödyistä onkin yhteisen keskustelun helpottuminen – omien toimintatapojen pohtiminen ja kehittäminen helpottuu, kun itsetuntemuksen tueksi on apua, eikä sanoittamista tarvitse aloittaa tyhjästä.

Konkreettisia asioita, joita lähdimme DC Worksin kanssa kehittämään, ovat muun muassa kehityskeskustelut sekä tiimien oppimista tukevat lessons learned -tapaamiset. Näihin syventymistä ennen teimme määrittelytyötä DC Worksin johtamisen kulmakivistä, jotka toimivat suuntaviivoina johtamistyölle.

Miten DCW:n porukka kommentoi valmennusyhteistyötä?

Asiakkaan kokemus on tietenkin ykkösasia onnistumista reflektoidessa, ja palautteen perusteella voinemme todeta, että yhteistyöhön ovat tyytyväisiä molemmat osapuolet. DC Worksin porukka on todella kehittymishaluista ja tämä on tietenkin mahtava lähtökohta valmentautumiselle. Alla kootusti kommentteja kevään valmennusyhteistyöstä:

”Asioiden avaaminen ja henkilöiden roolitus sekä testitulokset avasivat kuvaa miksi tietyissä asioissa on puutteita. Opin uusia lähestymistapoja konfliktitilanteisiin ja että tunteilla on merkittävä merkitys ihmisiin ja tilanteiden ratkaisuun.”

”Valmennuksessa saatiin konkreettisia ratkaisuja ja hyviä kehitysideoita. Hyvin onnistunut valmennus nostatti tiimihengen ja yhteenkuuluvuuden tasoa. Tiimiroolitesti oli mieleenpainuva niin omalta kuin muidenkin kohdalta. Oikein iso kiitos Mariannelle! Todella asiallinen, kiireetön ja mukava (helppo osallistua) tunnelma koko prosessin ajan.”

”Valmennus meni erittäin hienosti. Kokemus oli koko työnjohdolle erittäin mieluisa. Asiakaspalvelu ja asiakkaan kuuntelu oli ensiluokkaista. Koko valmennustiimi viihtyi hyvin. Valmennus avasi työnjohdon silmiä sekä herätti mielenkiintoa johtamiseen. Valmennettavat haluaa saada aiheesta lisää koulutusta/tietoa. Työnjohtotiimin yhteishenki tiivistyi.”

Kiitos tähän astisesta yhteistyöstä koko DC Worksin porukalle ja ilolla jatkamme kehittämistä teidän kanssanne! Näiden mieltä lämmittävien kommenttien lisäksi ehkä upein palaute on valmennuspäivissä aistittu innostunut tunnelma sekä ajoittaiset naurunremakat yhdessä tekemisen ohessa.